Kostin päiväkirja

Kahvi taisi olla jo valmista, porina oli päättynyt. Oli hetki sitten tullut töistä ja loikoilin sohvalla villaisen vilttini alla - piilossa kylmältä. Sää oli kolea ja puiden lehdet irtosivat yhä nopeammin. Rakastin syksyä, se taisi olla lempi vuodenaikani. Juuri sopiva sää lähteä ratsastamaan Kosti ensimmäistä kertaa uudella tallilla. Olimme saapuneet eilen, jolloin olin nähnyt muutaman muun tallilaisen vilaukselta ja siistinyt tavarani paikoilleen.
    Asuntoni on nätti vanha mökki, noin 7 km päässä Kössistä. Olin kunnostanut sitä vuoden asumisen aikana vähäsen, projekti eteni hitaasti mutta varmasti. Asuin yksin kultaisennoutaja Nallen kanssa. Se makasi silmät kiinni pedillään, tyttö näytti niin kauniilta ja silkkisen pehmeältä. Ensimmäiset näyttelyt kolkuttivat jo lähes ovella.
    Itse asiassa, joku taisi seistä siellä juuri nyt. Pinkaisin ovelle, Nalle ei vaivautunut edes nousemaan. Porstuan vanha puuovi narahti auki, sen toisella puolella seisoi lähetti. “Paketti teille, allekirjoitatteko tähän.” Nuori poika pyysi ja tein työtä käskettyä. En kyllä muistanut tilanneeni mitään, mutta ehkäpä se oli jokin lahja?
Vein paketin odottamaan yöpöydälle. Se oli melko pieni, noin parin hillopurkin kokoinen. Lähettäjää ei mainittu. Saisi jäädä odottamaan iltaan, jotta tutkisin sitä tarkemmin. Nyt oli kahvin aika ja sen jälkeen suunta kohti talleja.


Nopea vilkaisu peiliin ja menoksi. Nalle tuli perässäni ovelle ja katsoi kysyvästi. “Voinkohan ottaa sua mukaan? Ainakin täytyy pitää kiinni.” Kerroin tytölle ja nappasin jakkaralta hihnan. Nalle juoksenteli villisti pihalla ympäriinsä ja hyppäsi sitten mustangin perätilaan. Pohdin vain, menisikö sen karva kuraiseksi talleilla. Olikohan piha hyvässä jamassa?
Olin juuri edellis viikonloppuna raivo kylvettänyt sitä. En haluaisi vaalean koiran menevän liasta pinttyneeksi, kun sillä oli esiintymistäkin tiedossa.
    “Ei näytä pahalta!” kerroin Nallelle, kun käännyimme parkkiin. Piha oli ihan kasassa, ei tarvinnut uiskennella liejussa. Otin Nallen liekaan autoni perästä ja kävelimme sisään talliin. Moikkasin karsinassa numero 2 puuhastelevaa naista, esittäydyimme ja kävi ilmi että tältäkin löytyi koira! Saisiko Nalle leikkikaverin Kössistä, sehän sopisi meille. Näin heti sieluni silmin, miten laukkailisimme maastossa, koirat vapaana juosten. Naisen nimi oli Reetta ja tämä omisti kirjavan Lettu tamman. Minun ja Reetan jutellessa, se irvisteli korvat luimussa kaltereiden takaa. Tyypillistä.
    Kiinnitin Nallen Kostin karsinaan ja lähdin hakemaan itse päätähteä. Eipä aikaakaan kun olin harhautunut ihastelemaan pihatto poppoota. Ja erityisesti valloittavaa punahallakkoa. Sillä oli söpö pieni tähti otsassa ja harja tuhannen tappuralla ulkona kirmailusta. Se tuli rohkeasti morjenstamaan minua, kun taaemmaksi jäi mietteliään näköinen musta islanninhevonen ja tämän punakirjava kaveri.
“Malla kerää kadehdittavaa tahtia kavereita.” kuului miesääni takaani. Säikähdin ja pomppasin ympäri. Pyytelin nauraen anteeksi ja esittelin itseni. “Mä täällä käpälöin sun heppaa, kun oma odottaa tuolla toisella tarhalla. Kosti on mun huoleni.” puhelin ja rapsutin Mallan valkeaa tähteä. Miehen nimi oli Viktor Ikävalko, aika mahtipontisen kuuloinen - tosi kiva nimi. Juttelimme hetken, kunnes molempien oli jatkettava tehtäviä.


Vaalea, koukero koristeinen nahkasatula narahteli, kun lämmittelimme kentällä. Tämä tuliterä western satula oli maksanut minulta pikkusormen ainakin hetkeksi - mutta tuntui nyt joka pennin arvoiselta. Näytimme hyvältä ruskean ja violetin sävyissä. Pitelin yhdellä kädellä ohjia rennosti ja otimme sitten joka askellajin läpi. Käytin kypärää muuten, mutta kilpailuissa minulla tulisi olemaan päässäni stetson, en ollut vielä hankkinut sitä. Mutta visioin jotain tosi herkkua, koristeellista ja tietysti meidän teema väreissä olevaa.
    Olin omistanut Kostin nyt 5 vuotta, se oli 4 vuotiaana jättänyt taakseen raviuran ja alkanut opetella kanssani Reiningin sekä Western Pleasuren saloja. Mielestäni näytimme jo hiton hyviltä. Kosti oli pysynyt isäni ravitallilla tähän asti, mutta nyt kaipasimme uusia tuulia ja pois ravi-ihmisten arvostelevien katseiden alta.
Nyt meitä arvosteli vain kentän laidalla makoileva Nalle, se otti lunkisti missä ikinä olikaan. Toisinaan se sai hepuleita ja tuli sitten takaisin mukavaksi toteamalleen paikalle. Otin loppu käyntejä koiraani tuijotellessa. Hymy nousi väkisin huulilleni, Kössi vaikutti ihan meidän paikalta - oli hyvä tunne tulevasta.