Letun & Rumpen päiväkirja

17.09.2022

Oli pelottavan hiljaista ja hämärää kun ajoin Kössin kimppatallin pihaan traileri perässä. Pystyin kuulemaan autoon asti kun molemmat hakkasivat tyytymättömänä kavioillaan trailerin lattiaa ja tämän lisäksi Peppi piti omaa showtaan apukuskin paikalla kun se tajusi meidän hiljentävän vauhtia. Jätin vinkuvan koiran autoon odottamaan kun suuntasin askeleeni oletettavan tallirakennuksen ovelle. Kurkkasin varovasti sisään natisevasta ovesta ja huomasin sisällä palavan valot vaikkei siellä ketään näkynytkään. Olin saanut sen käsityksen, että joku olisi minua vastassa kun saavun muttei ketään näkynyt missään. Tutkin karsinoiden edustoja löytääkseni Letun uuden karsinan ja se löytyikin helposti heti rehulan oven vierestä. En jäänyt odottelemaan ketään vaan aloin purkamaan hevosia autosta tai kohta sen pohjassa olisi kaksi kavion mentävää reikää.

Avasin lastaussillan tottuneesti ja siirryin sitten napsauttamaan juoksutusliinan irvistelevän Letun riimuun. Viskasin liinan trailerin takaosaan hevosten ylitse ja siihen tottuneiden nelijalkaisten ilmekään ei värähtänyt sen tehdessäni. Korvat oli yhtä luimussa kuin aina ennenkin ja hampaat yritti osua kylkeeni, mutta ehdin läpsästä molempia turpaan juuri ajoissa. Siirryin avaamaan Letun takapuomia ja tamma peruutti kyydistä vauhdikkaasti. Se pyöri ympärilläni häntä pystyssä ja pärisi kuin paraskin moottoripyörä. Talutin hevosen suorinta tietä uuteen karsinaansa ja jätin sen sinne otettuani kuljetussuojat pois sen jaloista.

Rumpen sijoitus olisikin sitten toinen, sillä en viitsinyt yksin ollessani törkätä täysin uuden hevosen kanssa pihattoon. Päätin ottaa ponin alas autosta ja miettiä sitten mitä tekisin. Ponin retale tuli ulos jopa vauhdikkaammin kuin Lettu hetkeä aikaisemmin ja se päästi kovaäänisen hirnahduksen kuin ilmoittaen, että tallin pomo on nyt paikalla. Kuului hirnahduksia kahdelta suunnalta ja Rumpen huutelu vain paheni. En voinut olla naurahtamatta sille ja annoin sen sitten päästellä vähän höyryjä liinan nokassa mitä nyt parkkipaikalla pystyi. Ei mennyt kauaakaan kun takaani kuului tervehdys ja meinasin saada sydänkohtauksen kun vaaleahiuksinen nainen käveli luokseni. Saraksi esittäytynyt nainen katsoi hetken aikaa liinan nokassa pyörivää herhiläistäni ja totesi sitten, että olisi parempi odottaa huomiseen ennenkuin sen tutustuttaisi pihaton toiseen asukkaaseen. Totesin tämän olevan hyvä idea ja lähdin Rumpe perässäni astelemaan tallin sisälle jossa Sara osoitti tyhjän karsinan johon voisin ponin laittaa yöksi. Naisen avustuksella jaloista saatiin pois kuljetussuojat ja sinne se Rumpe sitten jäi pyörimään villisti kun suljin karsinan oven.

Sara näytti minulle mistä löytyisi heinää ja vein molemmille hevosilleni sylilliset iltaheiniä karsinoihin. Pikkuhiljaa ne alkoivat asettua joten uskalsin päästää innokkaan Pepin autosta. Se heilutti häntääntä yli-innokkaana ja yritti hyppiä Saraa vasten. Kielsin koiraa tomerasti jonka jälkeen se paineli tallin taakse ilmeisesti tarpeilleen. Tiesin sen tulevan hetken päästä takaisin joten en ollut huolissani. Hieman arastellen seurasin Saraa joka paikkaan kun hän näytti paikkoja ja vihdoin sain tyhjentää auton hevosten kamppeista. Olin niin väsynyt etten jaksanut järjestellä niitä sen kummemmin, mutta ei ne onneksi kenenkään tiellekään jäänyt. Halusin vaan uuteen kotiini suihkuun ja nukkumaan. Sara lupasi tehdä seuraavana päivänä aamu ja päivätallin, joten minun ei tarvitsisi herätä pahuksen aikaisin. Iltapäivällä sitten ehtisin järjestää tavarat ja tutustuttaa Rumpen sen uuteen pihattokaveriin. Tein viimeiset hommat tälle illalle, jätin trailerin parkkipaikalle niin ettei se olisi edessä ja suuntasin sitten auton nokan kohti kotia.

07.10.2022

Shoppailuni netin kautta oli tuottanut tulosta, sillä olin löytänyt käytettynä arkkupakastimen Aittajärveläiseltä pariskunnalta. Eihän se mikään uusi ollut eikä kedon kaunein kukkanenkaan, mutta ajaisi asiansa hyvin Kössillä. Vähän kyllä oli hävettänyt hakea sitä traikulla kun en peräkärryä tai pakua omistanut, muttei mukavan oloinen seitsenkymppinen nainen ihmetellyt asiaa yhtään. Kai tälläisellä maalaispitäjällä oli totuttu näkemään vaikka ja mitä. Kuivikkeet olin sentään tajunnut poistaa kärrystä ennen tätä reissua. Nyt sitten mietin pääni puhki miten hitossa saisin sen roudatuksi yksin yläkertaan. Olin jo valmis luovuttamaan ja jättämään sen odottamaan tallin puolelle että saisin kantoapua kun Eikka talutti sievää suokkitammansa sisälle.
"Oisikko sää pelastava enkeli ja kantaisit mun kaa tän rotiskon tonne yläkertaan. Tää painaa ihan pirusti" kysyin mieheltä tervehdittyämme puolin ja toisin. Eikka lupautui avukseni vietyään ensin hevosensa karsinaan. Hetken aikaa siinä sai ähistä ja puhista että pakastimen sai roudattua paikalleen. Pieni hiki helmeili otsalla ja sain pyyhkiä sitä Letun pyyhkeeseen ennenkuin viitsin lähteä takaisin alas. Kiitin Eikkaa avusta ja kerroin pakastimen olevan kaikkien yhteisessä käytössä. Tämän jälkeen suuntasin viemään trailerin takaisin parkkiin ja ruokkimaan hevoset tarhoihin. Olihan minun vuoro tehdä päivätalli. Valmennukseenkin Letun kanssa pitäisi vielä ehtiä myöhemmin päivällä.

09.04.2023

Lapatessa paskoja pihaton puolella ajattelin haikeana kuinka tallin väki oli vähentynyt ja olimme saaneet jättää useammat hyvästit viime aikoina. Rumpe oli jäänyt pihattoon kaksin Mallan kanssa ja siitähän se olikin riemu revennyt. Nyt kun sillä ei ollut muita leikkikavereina niin se oli alkanut keksimään kaikkea meidän muiden pään menoksi. Kyllähän se on Mallasta saanut useinkin leikkikaverin, mutta useammin tamma kyllä vain katselee poniruunan menoa ihmetellen miksi nyt piti tuollaisen hepulin vetästä yhdestä mitättömästä kolahtavasta ämpäristä. Eihän Rumpe nyt oikeasti sitä säikkynyt, mutta sai tekosyyn taas uusiin temppuihin. On sitä pariin otteeseen yritetty saada kiinni tallipihallakin kun se on onnistunut livahtamaan omille teilleen. Onneksi se on ollut enemmän kiinnostunut leikkikavereista kuin mitä seikkailemaan lähdöstä, joten se saatiin lopulta yllättävän helposti kiinni.

Letun kanssa onneksi oli mennyt paremmin kuin tuon kauhukakaran kanssa. Treenit on sujuneet yllättävän hyvin ja edessä olisi varmaan itsemurha kilpailut. Olin hulluna ilmottanu meidät kenttäkilpailujen helppoon luokkaan tulevaksi viikonlopuksi enkä ole eläissäni koskaan startannu kentässä. Onneksi se menee samalla reissulla kun käyn sukulaisten luona niin ei tule pahemmin erillisiä polttoaine kuluja. Aivan jäätävä stressi kyllä on, että tuleeko kaikki tavarat mukaan vai ei. Mutta kyllä siitä reissusta selvitään kunhan Lettu ei ala turhaa akkaileen. Onneksi sentään Rumpe on hyvässä hoidossa muiden tallilaisten huomassa niin sitä ei tarvitse miettiä. Saa nähdä mitä tästä keväästä tulee.